Miten sinusta tuli hyvä siinä, mitä nyt teet?

Näkisin, että olen aina ollut ulospäinsuuntautunut ja viihdyn ihmisten parissa. Ne ovat aika tärkeitä asioita myyntityössä. Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja koen, että osaan lukea toista sekä asettua toisen saappaisiin: miksi hän ajattelee niin kuin ajattelee ja tuntee niin kuin tuntee. Se on aina ollut minulle jotenkin ominaista. 

Varmasti työhistoriallakin on vaikutusta siihen, miten olen tähän pisteeseen tullut. Olen ollut kiinnostunut liiketaloudesta ja myös opiskellut sitä. Niin sanotun myynnin hardcore-koulutuksen sain aikoinaan contact center -maailmassa, kun tein jonkin aikaa puhelinmyyjän töitä. Call center -työ on varmin keino päästä eroon luurikammosta, jos sellaista kokee. Puhelintyössä tulee harjoiteltua tuhansia kertoja tuntemattomille soittamista, itsensä ja asiansa esittelyä. Tärkein on kuitenkin asiakkaan kuuntelu, kun toisen reaktioita et näe.

Yhden päivän olin töissä lehtiä myyvässä yrityksessä, mutta nopeasti huomasin, ettei se ollut minun juttuni. Yhden lehden sain kyllä myytyä. Vaihdoin tuttuni suosituksesta toiseen yritykseen ja operaattoripuolen palveluihin. Ehdin tehdä myös uusmyyntiä, asiakaspalvelua ja operaattoripuolelta tuttua asiakaspoistuman hallintaa, mutta aika nopeasti minulle jo tarjottiin esimiestyötä.

Millainen olet ja millä periaatteilla teet työsi?

Pyrin tekemään työni mahdollisimman hyvin ja asiakaslähtöisesti. Välillä olen ehkä liiankin pikkutarkka. Haluan auttaa asiakkaita kaikella osaamisellani, jota työurani aikana on kertynyt. Asian ei tarvitse edes välttämättä koskea meidän tarjoamiamme palveluita – yritän silti parhaani mukaan auttaa tai ainakin ohjata ottamaan yhteyttä sellaiseen tahoon, jonka tiedän osaavan auttaa haasteessa. Myös asiakkailta olen saanut hyvää palautetta siitä, että olemme oikeasti kiinnostuneita heidän liiketoiminnastaan, jaksamme avata digimarkkinoinnin termistöä ja selitämme, mikä vaikuttaa mihinkin. 

Miksi valitsit työpaikaksesi MIAMIn?

Pidän MIAMIlla erityisesti siitä, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme digitaalisen markkinoinnin palvelun tarpeeksi laajana kokonaisuutena ja asiakkaan kannalta helposti. Pystymme vastaamaan asiakkaan tarpeisiin ja palvelemaan kaikilla digitaalisen markkinoinnin osa-alueilla sisällöntuotannosta mainonnan toteutukseen, jolloin kampanjoiden toteuttaminen onnistuu ketterästi.

Myyntiroolin lisäksi olen myös yksi MIAMIn osakkaista. On hienoa päästä luomaan omaa ja yhteistä yritystä sekä rakentamaan työpaikkoja muille.

MIAMIlla työskentelyssä parasta ovat ihmiset. Porukassamme on hyvin erilaisia ihmisiä, mikä on suuri rikkaus. Toimiva tiimi rakentuu erilaisista näkemyksistä eikä suinkaan siitä, että kaikki ajattelisivat samalla tavalla. Haastamme sopivasti toisiamme ajattelemaan ja löydämme sitä kautta uusia, toimivia tapoja tehdä asioita.

Mikä saa sinut innostumaan työssä ja vapaa-ajalla?

Työssä innostun siitä, että saan tavata erilaisia asiakkaita ja olla auttamassa eri toimialoilta tulevia yrityksiä heidän erilaisten haasteidensa kanssa. Päivät eivät ole samanlaisia, vaan vaihtelua on paljon.

Vapaa-ajalla nautin monipuolisesta liikunnasta. Varsinkin amerikkalainen jalkapallo on lähellä sydäntä, vaikka en sitä enää harrastakaan niin aktiivisesti kuin ennen. Nyt olen myös innostunut taas hiihtämisestä, jota ei ollut tullut tehtyä sitten lukioaikojen.  

Eija, miten Sami voi auttaa asiakkaita ja millainen hän on työkaverina?

Sami on helposti lähestyttävä, hänellä on myynnin ammattilaiselle epätyypillisen rauhallinen olemus ja hän malttaa keskittyä kuuntelemaan asiakkaan ongelmaa. Uskon, että Samin on helppo herättää asiakkaassa luottamusta näillä ominaisuuksilla. Hän myös pitää huolen siitä, että asiakkaalle annetut lupaukset tulevat lunastetuiksi.  

Työyhteisössä Sami on hyvää mieltä luova ja positiivisiin asioihin keskittyvä ihminen. En ole vielä tähän mennessä nähnyt, että hän olisi kertaakaan ollut töissä huonolla tuulella. Sami on valmis tarttumaan työyhteisöä piristäviin juttuihin ja hän esimerkiksi järjesti käyttöömme taukoliikuntasovelluksen, joka pitää mielen ja kropan virkeänä työpäivinä. 

Haluatko tavata Samin? Se onnistuu kyllä, ja samalla hoituu myös digitaalisen markkinointisi kuntoon laittaminen.

» Laita viesti tai soita

26.11.2021