Miten sinusta tuli hyvä siinä, mitä nyt teet?
Työnkuvani Miamilla on muuttunut paljon ja muuttuu koko ajan, mutta siihen on kuulunut kaikennäköistä kehittämistä, myyntiä, asiakkuuksien hoitoa sekä tekemistäkin – ja tekemistä toivottavasti jatkossa vielä enemmän. Tosi monenlaista hommaa on tullut tehtyä ja opiskeltua.
Pohjana minulla on ohjelmistokehityksen insinöörikoulutus ja lisäksi opiskelin markkinointia. Sen jälkeen olen suorittanut lähiesimiestutkinnon ja tapahtumantuottajatutkinnon, ja nyt menossa on palvelumuotoilututkinto. Vahvin osaamiseni on kuitenkin teknologiapuolella ja erityisesti ratkaisukeskeisyydessä: haluan löytää asioihin ratkaisut.
Delegointi on myös ollut vahvuuteni. Pystyn luottamaan ihmisiin ja siihen, että he tekevät oikein. Silloin minun tehtäväni on hoitaa puitteet kuntoon, jotta muut pystyvät tekemään työnsä hyvin.
Millainen olet ja millä periaatteilla teet työsi?
Olen aika mukautuva, niin kuin on roolinikin tällä hetkellä. Pystyn heittelemään montaa eri hattua päässä. Minulla on jonkinlainen käsitys ja käytännön kokemusta jokaisesta toimintamme osa-alueesta ja pystyn tekemään kaikkea jollakin tasolla.
Rehellisyys yrittää paistaa kovasti läpi tekemisestäni. Toimin sen mukaan, mikä on reilua kaikille. Joustavuutta suuntaan ja toiseen tarvitaan. Tilanteet muuttuvat ja on huomioitava, mikä kenellekin on tärkeää tai firman kannalta tärkeää. On osattava tehdä kompromisseja.
Millä ajatuksilla lähdit perustamaan Miamia?
Tutustuimme Markuksen kanssa edellisessä yrityksessä, jossa olimme molemmat osakkaina. Nopeasti löysimme yhteisen sävelen. Yhteistyö sujui hyvin ja halusimme tehdä samoja asioita – oikeita, konkreettisia asioita eikä vain suunnittelua ja konsultointia. Saada aikaan tuloksia. Henkilösidonnaisuuden sijaan tavoitteenamme oli skaalattava bisnes, jota pystyy kasvattamaan.
Mikä saa sinut innostumaan työssä ja vapaa-ajalla?
Eniten minua innostavat asiakkaiden onnistumiset ja se, kun saa kaupat klousattua. Tai kun päästään tekemään jotain oikeasti uutta. Ei vain suunnittelua, vaan nimenomaan tekemistä. Tai kun oppii jotain oikeasti käyttökelpoista. Innostun myös siitä, kun pääsen työskentelemään tiimissä ja projekteissa, joissa tulee yhteenkuuluvuuden tunne.
Vapaa-ajalla tykkään joukkuelajeista. Niissä pääsee rentoutumaan ja tuulettumaan. Perheen ja tenavien kanssa tehtävistä jutuista nautin tietysti myös. Haaveena olisi syksyllä ottaa itäsiperianlaika ja kasvattaa siitä metsästyskaveri lintu- ja hirvimetsälle.
Henna, mikä Dinissä on parasta ja miten hän pystyy auttamaan asiakkaita?
Dini ei turhia höpise vaan puhuu vain asiaa, mutta hänellä on käsittämätön huumorintaju. Pantomiimi-Mäntylä. Dinimaisteri. Dainamaitti. Lempinimet kertovat jo paljon.
Dinin tekninen osaaminen on kova ja häneltä löytyy vastaus kaikkiin teknisiin kysymyksiin, joita vain on. Aina hänellä on ässä hihassa ja vaihtoehtoja sekä omien että asiakkaiden ongelmien ratkaisemiseen. Dini on myös tosi rauhallinen eikä ikinä menetä hermojaan. Hän lähestyy asioita insinöörimäisellä kulmalla, hyvin järjestelmällisesti.
Onko yritykselläsi tarvetta digitaalisen markkinoinnin vahvalle moniosaamiselle? Tutustu palveluihimme ja kysy lisää!