Googlen mukaan sen Display-verkosto tavoittaa jopa 90 prosenttia kaikista netin käyttäjistä erilaisten Google-sivustojen kautta. Lue, miten Google Display -mainontaa kannattaa hyödyntää.


Kasvata tietoisuutta Google Display -mainonnan avulla

Asiakkaan ostopolku voidaan jaotella neljään eri osa-alueeseen: tietoisuus, harkinta, osto ja sitoutuminen. Parhaimpaan lopputulokseen päästään, kun oikeanlainen mainos tavoittaa asiakkaan oikeassa kanavassa, juuri oikeassa vaiheessa hänen ostopolkuaan. 

Google Display -mainonta on oivallinen keino tavoittaa asiakkaita ostopolun alkupäästä ja lisätä brändisi tunnettavuutta sekä laajentaa potentiaalista asiakaskuntaasi edulliseen hintaan. Display-mainonnalla tavoitat valtavan määrän internetin käyttäjiä, niin Googlen kumppanisivustoilla, sovelluksissa kuin videomainoksina YouTubessa. 

Google Display -mainonnasta erityisen toimivan juuri ostopolun ensimmäisessä tietoisuusvaiheessa tekevät mainosalustan tarjoamat kohdennusvaihtoehdot. Alusta tarjoaa valmiita yleisölistauksia, mutta niitä voi rakentaa myös itse esimerkiksi avainsanojen tai tiettyjen verkkosivujen mukaan. 

Jos asiaa tarkastellaan vielä esimerkin kautta, skenaario menisi todennäköisesti jotenkin näin: 

– Ostopolun ensimmäisessä vaiheessa henkilö osoittaa varhaisia merkkejä kiinnostuksestaan selailemalla esimerkiksi auto-aiheisia verkkosivuja. 

– Google tietenkin riemastuu tästä ja kategorisoi henkilön – mahdollisesti kiinnostunut auton ostamisesta. 

– Nyt jos autoliike on kohdistanut Google Display -mainontansa esimerkiksi autoaiheisia sivuja selaaville henkilöille, autoista kiinnostuneille henkilöille tai jo autonostoaikeissa oleville nettiselaajille, tulisi heidän mainontansa näkyä myös tälle kyseiselle verkkoselaajalle. 

Tee tuotteesi tutuksi tuleville asiakkaillesi

Ostopolun tietoisuusvaihe kääntyy harvoin suoraan kaupaksi, mutta se on kuitenkin tärkeä edellytys ostoprosessissa etenemiselle. Tietoisuusvaiheen Google Display -mainonnan tarkoituksena on lisätä yrityksesi tunnettavuutta niiden henkilöiden parissa, jotka tulevaisuudessa ovat innokkaita ostamaan. Myytävästä tuotteesta tai palvelusta riippuen, ostoprosessi saattaa olla hyvinkin pitkä: useista kuukausista jopa vuosiin. 

Kun asiakas viimein pääsee ostopolullaan harkintavaiheeseen, tuntee hän jo yrityksiä, joiden valikoimaa hänen on syytä tarkastella. Tietoisuusvaiheen mainonnalla olet siis tehnyt yrityksesi ja tuotteesi tutuksi potentiaaliselle asiakkaalle. 

Yksi ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä onkin tuotteen lisäksi itse brändin tunnettavuus ja luotettavuus. Vai kuinka helposti itse ostat yritykseltä, josta et ole koskaan aikaisemmin kuullut? 

Google Display -mainonta avuksi, kun elämä häiritsee ostopolkua

Harva ostoprosessi menee kerralla maaliin, sillä yleensä elämä tulee ostamisen väliin – puhelin soi, lounastauko loppuu, lapsi tai puoliso kysyy jotain, pitää lähteä koiran kanssa ulos tai väsyttää ja huomenna on aikainen herätys. Uudelleenmarkkinointi eli remarketing Google Display -mainontana toimiikin meille oivallisena muistuttajana keskenjääneestä ostoksesta, lomakkeen täytöstä tai muusta vastaavasta toimenpiteestä. 

Uudelleenmarkkinointi alkaa markkinointiyleisöjen rakentamisella. Verkkosivuvierailijoista jalostetaan erilaisia kohderyhmiä sivustolla tapahtuneiden toimintojen perusteella: 

  • Tietyillä sivuilla vierailleet
  • Sivuvierailun kesto
  • Videon katsominen
  • Ostoskoriin lisääminen
  • Lomakkeen täyttäminen
  • Onnistunut ostaminen
  • Onnistunut lomakkeen täyttö

Yleisöjen rakentamista varten täytyy joko upottaa verkkosivuille Googlesta saatava koodinpätkä tai rakentaa yleisö sivuston verkkoanalytiikkatyökalun avulla. Tunnettuja työkaluja ovat Google Tag Manager ja Google Analytics.

Jos taas katsotaan asiaa esimerkin kautta, niin voit muodostaa yleisöjä esimerkiksi sivustovierailijoista, jotka ovat lisänneet tuotteita ostoskoriin, mutta eivät vielä ole viimeistelleet ostosta maksun muodossa: 

  • Google Displayssa voit näyttää kyseiselle kohderyhmälle mainontaa, jolla vahvistat ostopäätöstä – esimerkiksi ilmaiset toimituskulut tai lisäalennus. 
  • Alennukset eivät tietenkään ole ainoa tai välttämättä aina oikeakaan ratkaisu. Asiakas saattaa kaivata lisärohkaisua ja muistutusta siitä miksi tämä tuote tai palvelu on ostamisen arvoinen ja kannattava hankinta. Tätä ilosanomaa on helppoa julistaa Google Display -mainonnan avulla.

Muista myös uskollisia fanejasi Google Display -mainonnalla

Kuka on kaikista paras asiakkaasi? Yleensä hän on se, jolle yrityksesi on jo ennestään tuttu ja hän on käyttänyt palveluitasi tai ostanut tuotteitasi aikaisemmin. Heille myyminen tapahtuu vaivattomammin, sillä sinun ei tarvitse aloittaa myyntiprosessia aivan ostopolun alusta saakka. 

Näitä uskollisia asiakkaitasi on hyvä muistutella yrityksesi tarjoamista uutuuksista tai muusta valikoimasta tasaisin väliajoin. Kaikki kun eivät jaksa lukea niitä uutiskirjeitä tai seurata yrityksesi sosiaalista mediaa. Asiakkaiden sitouttaminen ostopolun viimeisessä vaiheessa Google Display -kampanjan avulla on edullinen vaihtoehto herättämään asiakkaidesi huomion heidän selaillessaan nettiä. 

Ota meidät avuksi Google Display -mainontasi toteuttamiseen

Oikeiden kampanjatyyppien valitseminen ja kampanjoiden käynnistäminen on vasta alku toimivalle Google-mainonnalle. Sen lisäksi tarvitaan jatkuvaa tulosten seuraamista ja mainonnan kehittämistä – esimerkiksi kohderyhmän tarkentamista, budjetin ja sen jaottelun päivittämistä, mainosten muokkaamista ja uutta sisältöä. 

Hyödynnä Google-mainonnan monipuoliset mahdollisuudet ja ota meidät asiantuntevaksi kumppaniksi sen toteutukseen!


Piditkö artikkelista? Kerro kaverille

Haluatko asiantuntevan kumppanin markkinoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen?

Aiheeseen liittyvää tietoa

Sosiaalinen media – markkinointikanavien vertailu
By

Sosiaalinen media – markkinointikanavien vertailu

Mitkä sosiaalisen median kanavat yrityksesi kannattaisi valita markkinointikäyttöön? Vai pitäisikö yrityksesi näkyä joka kanavassa? Lue ohjeemme aiheesta.

Lue lisää
Hakusanamainonta: ennen kuin aloitat, tee nämä
By

Hakusanamainonta: ennen kuin aloitat, tee nämä

Hakusanamainonnassa on muutamia asioita, jotka pitää huomioida ennen aloittamista. Varsinkin jos et ole aikaisemmin tehnyt hakusanamainontaa ja aloitat mainonnan

Lue lisää
Hakukonemainonnankin kohteena on ihminen – vinkit mainonnassa alkuun pääsemiseksi
By

Hakukonemainonnankin kohteena on ihminen – vinkit mainonna

Hakukonemainontaa optimoidaan käyttämällä oikeita avainsanoja ja rakennetaan laskeutumissivun avainsanojen mukaisesti. Näin on hyvät mahdollisuudet päästä hakutulosten kärkeen, mutta milloin

Lue lisää