Senior Paid Media Specialist

Adnane Doudou

Adnane, miten sinusta tuli hyvä siinä, mitä nyt teet?

Olen aina ollut kuuntelija. Kun joku osaaja puhuu asiastaan, kuuntelen tarkkaan ja otan opin talteen. Kehittyminen lähtee siitä, että on intohimoa ja kiinnostusta oppia, rohkeutta kysyä ja kykyä kuunnella.

Opiskeluaikana minulla oli markkinoinnin opettajana amerikkalainen professori, jolla oli todella paljon osaamista ja kokemusta markkinoinnista. Hän sanoi suoraan, että hän ei pysty kertomaan meille kaikkea, vaan meidän täytyy osata kysyä. Vastuu oppimisesta on jokaisella itsellään.

Opiskelin ensin logistiikkainsinööriksi, mutta huomasin, että liiketoiminta ja markkinointi kiinnostivat enemmän. Sain jo tässä koulutuksessa valita bisnekseen ja markkinointiin liittyviä kursseja. Myöhemmin opiskelin Sveitsissä lisää markkinointia ja kansainvälistä myyntiä. Silloin sosiaalinen media alkoi jo pikkuhiljaa nousta printtibisneksen ohi.

Kun sitten olin töissä markkinointialalla, opiskelin paljon omatoimisesti ja otin selvää asioista. Sitä mukaa kun tein erilaisia juttuja, huomasin, mistä minun tarvitsi oppia lisää. Jossain vaiheessa myös asiakkaiden hankkiminen sosiaalisesta mediasta alkoi kiinnostaa.

Teen jokaisen asiakasprojektin niin kuin tekisin sen itselleni. Mietin jatkuvasti, mitä voisi vielä parantaa tai voisiko jollain muutoksella saada aikaan vielä enemmän tuloksia. Ehdotan aktiivisesti asiakkaille kehitysideoita, joiden uskon olevan järkeviä ja annan uusia näkökulmia digitaaliseen markkinointiin.

Miten valitsit työpaikaksesi Miamin?

Edellisessä työpaikassani olisi ollut edessä muutto Helsinkiin, ja samaan aikaan Miamilla oli juuri omaan osaamiseeni sopiva työtehtävä tarjolla Jyväskylässä. Perhetilanteen takia halusin jäädä Jyväskylään.

Miamissa minua kiinnosti se, että työssä pääsee tekemään erilaisia projekteja useille eri yrityksille. Kun työssä on vaihtelevuutta, on mahdollisuus oppia enemmän uusia asioita. Tykkään myös siitä, että meillä on melko pieni porukka, jonka kesken on yhteistyö on tiivistä. On hienoa olla Miamin kasvussa mukana.

Mikä saa sinut innostumaan työssä ja vapaa-ajalla?

Työssä se on ehdottomasti haasteet. Nautin siitä, että voin saavuttaa tavoitteet ja löytää ratkaisuja ongelmiin. Haasteet saavat aikaan positiivista stressiä, jota ilman elämä olisi tylsää. Työasioita mietitään kuitenkin vain töissä, ja kotiin mennessä ne unohdetaan.

Vapaa-ajalla saan energiaa jalkapallosta. Pelaamme joka lauantai kavereiden kanssa 14 hengen porukalla, ja joukkueita valitessamme sovimme aina myös palkinnosta – esimerkiksi ilmaisista pizzoista. Pelatessa saa purkaa stressiä ja vaikka huutaa, ja tietysti liikkuminen tekee muutenkin hyvää. Samalla pääsee myös keskustelemaan porukan kanssa.

Markus, mikä Adnanessa on parasta ja mitä hän voi tarjota asiakkaille?

Adnanella on paljon osaamista ja kokemusta sosiaalisen median mainonnasta. Hän ymmärtää hyvin eri kanavien parhaat keinot, joilla voidaan tuottaa arvoa asiakkaillemme.

Persoonana Adnane on uskomattoman positiivinen tyyppi. Tiimissä hän on jo ensimmäisten muutaman päivän aikana saanut tosi isoja harppauksia aikaiseksi. Pitkä kokemus näkyy varmuutena tiimin ja asiakkuuksien kehittämisessä.

Tapaa asiantuntijamme, niin teemme selkeän suunnitelman, miten erottaudut kilpailusta.