Lauran käsissä rakentuvat asiakkaidemme maksetun mainonnan kampanjat. Syvyyttä Lauran markkinointiosaamiselle antaa aiempi kokemus myynnistä ja visuaalisuudesta.

Miten sinusta tuli hyvä siinä, mitä nyt teet?

Olen aiemmin ollut pitkään töissä vähittäiskaupan puolella pienehkössä yrityksessä, jossa pääsin tekemään monipuolisesti erilaisia hommia ja kantamaan vastuuta. Sieltä on varmasti tullut ymmärrystä ostavan asiakkaan näkökulmasta ja siitä, mikä hänelle on mainonnassakin tärkeää. Asiakaspalvelukokemuksen ansiosta tässä nykyisessä työssänikin asiakaspalvelukulma on itselläni aika vahvasti mukana. 

Digimarkkinointialasta kiinnostuin tradenomiopinnoissani, kun erään kurssin opettaja kertoi digitaalisen markkinoinnin mahdollisuuksista. Ajattelin, että se on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Siinä yhdistyy monta itseäni kiinnostavaa asiaa: Ensinnäkin ihmismielen ymmärtäminen ja se, miten meihin voidaan vaikuttaa ja johdatella haluttuun lopputulokseen. Toinen asia on visuaalisuus: olen koulutukseltani myös sisustussuunnittelja ja visuaalisuus on aina ollut minun juttuni. Digimarkkinoinnissa pystyn toteuttamaan sitäkin puolta. Ja kolmanneksi vielä se, että olen ollut myynnin kanssa tekemisissä. Siitä on markkinoinnissa paljon etua. 

Jo pienenä ajattelin, että haluan olla joskus tekemässä tarinankerrontaa, mainostamista. Tradenomiopintoihin kuuluvan harjoittelun kautta pääsin tutustumaan markkinointitoimiston tekemiseen ja koin sen omakseni. Harjoittelu antoi laajan käsityksen siitä, mitä kaikkea tällä alalla voi tehdä. Sain kokeilla esimerkiksi sisällöntuotanto- ja koodauspuolta, mainontaa eri kanavissa ja SEO-hommiakin. Koin kuitenkin, että omat vahvuudet löytyivät mainonnan puolelta.

Millainen olet ja millä periaatteilla teet työsi?

Olen tunnollinen ja tarkka, ja pyrin aina tekemään parasta mahdollista jälkeä, mihin vain pystyn. Haluan löytää ongelmakohtiin ratkaisut ja selvittää asiat. Jos se ei onnistu omin voimin, viimeistään yhdessä työkavereiden kanssa ongelmat selviävät. 

Työssäni pidän aina asiakkaan edun mielessä. Yritän asettua asiakkaan asemaan ja ymmärtää hänen näkökulmansa. Kun asiakkaita on monelta eri alalta, se voi joskus olla haastavaakin. Tällä saralla on muutenkin koko ajan opittavaa, ja olen halukas oppimaan jatkuvasti lisää. 

Työ Miamilla on ryhmätyötä, jossa eri tekijät tekevät eri vaiheita työstä. Lisäksi asiakkaan kuunteleminen herkällä korvalla on tärkeää. Olen ehdottomasti ryhmätyöskentelijä ja osaan kuunnella muita, sekä tiimikavereita että asiakkaita.

Miksi valitsit työpaikaksesi Miamin?

Olin tradenomiksi valmistumiseni jälkeen vielä jonkin aikaa töissä kaupan alalla, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että se ei ollut sitä, mitä halusin tehdä. Näin Miamin rekrymainoksen ja soitin Markukselle sillä ajatuksella, että kartoitan, millaista täällä on. Markus sai kuitenkin vakuutettua minut enkä ehtinyt edes hakea mihinkään muuhun työpaikkaan. Sain sellaisen kuvan, että täällä markkinointia tehdään asiakasta kuunnellen, asiakaslähtöisesti. Se vaikutti hyvältä, fressiltä tavalta tehdä tätä hommaa. Olemme asiakasta varten ja ajattelemme asiakkaan parasta. 

Mikä saa sinut innostumaan työssä ja vapaa-ajalla?

Työssä parasta on yhteinen ideointi. Kun saadaan tosi hyvä idea ja tehdään sen pohjalta hyvä suunnitelma, siitä innostun. Toisten kanssa yhdessä tekeminen on muutenkin antoisampaa kuin itsekseen puurtaminen. Myös asiakkaan onnistumiset palkitsevat: kun pystyy auttamaan asiakasta, se on paras tunne ikinä. 

Vapaa-ajalla taas vanha sisustussuunnittelijan näkökulma elää: nautin siitä, kun saan laittaa kotia ja erityisesti suunnitella sitä, vaikka toteutus onkin jäänyt huonolle tolalle. Yleensäkin tykkään ideoida uutta ja inspiroitua. 

Pete, mikä Laurassa on parasta työkaverina ja mikä hänen erikoistaitonsa on asiakkaiden auttamisessa?

Laura ottaa huomioon muut ihmiset ja osaa huomioida myös muiden työtilanteet. Hän on ahkera ja tunnollinen työntekijä, joka tekee tarkasti sen, mitä lupaa. Lauran kanssa on helppoa ja hauskaa työskennellä, ja hän pitää minutkin hereillä työpäivän aikana osuvilla kuiteillaan.

Asiakkaiden kanssa Lauran vuorovaikutus on tosi luontevaa, ja vaikka Laura on alansa ammattilainen, hän ei koskaan anna sellaista kuvaa, että olisi asiakkaan yläpuolella. Yhteistyötä tehdään tasavertaisina. 

Jos yritykselläsi on tarvetta tehokkaalle ja asiakaslähtöiselle maksetulle mainonnalle, ota yhteyttä ja laita Laura hommiin!

Kirjoittaja

Anni Karjalainen

Tapaa asiantuntijamme, niin teemme selkeän suunnitelman, miten erottaudut kilpailusta.

Aiheeseen liittyvää tietoa

Esittelyssä Markus Liikanen
By Anni Karjalainen

Esittelyssä Markus Liikanen

Lue lisää
Esittelyssä Laura Kinnunen
By Anni Karjalainen

Esittelyssä Laura Kinnunen

Lue lisää
Esittelyssä Sami Mäkinen
By Anni Karjalainen

Esittelyssä Sami Mäkinen

Lue lisää