B2B-markkinointia ihmisille, jotka vastaavat kasvusta.

Miami on B2B-markkinointitoimisto yrityksille, joissa markkinoinnilta odotetaan enemmän kuin näkyvyyttä. Työskentelemme kasvun, kysynnän ja markkina-aseman parissa yhdessä niiden ihmisten kanssa, joiden vastuulla liiketoiminnan kehitys on.

Markkinointi kuuluu sinne, missä kasvusta päätetään.

Työskentelemme markkinointijohdon lisäksi yrittäjien, myyntijohdon ja muun liiketoimintajohdon kanssa. Haluamme ymmärtää, mihin liiketoiminta on menossa ja mitä markkinoinnin pitää saada aikaan matkalla sinne. Tavoitteet asetetaan yhdessä. Kysyntä, myynti ja kasvu määrittävät, mihin keskitymme, mitä kehitämme ja miten onnistumista arvioidaan.
B2B-ostajat etsivät, vertailevat ja muodostavat mielipiteensä jo kauan ennen ensimmäistä keskustelua myynnin kanssa. Siksi yrityksen asemaa, muistettavuutta ja kysyntää rakennetaan jo ennen kuin ostotarve on ajankohtainen. Miami on rakennettu tätä varten.

Yhdistämme liiketoiminnan ymmärryksen, positioinnin, sisällöt, verkkosivustot, näkyvyyden ja mainonnan samaan tekemiseen. Sama tiimi ajattelee, suunnittelee ja toteuttaa.

Parhaimmillaan raja oman ja asiakkaan tiimin välillä hämärtyy.

Markkinointi mielessä. Liiketoiminta lähtökohtana.

01 / 06

Kokemus B2B-markkinasta

Mitä monimutkaisempi ostopäätös, sitä tärkeämmäksi markkinointi muuttuu. Me tiedämme, miten rakennetaan näkyvyyttä, tunnettuutta ja asemaa yrityksille, joiden kasvu syntyy asiantuntemuksesta eikä impulssiostoista.
02 / 06

Aina liiketoiminnallinen lähtökohta

Aloitamme siitä, miten yrityksesi on tarkoitus kasvaa ja kehittyä. Vasta sen jälkeen mietimme kanavia, sisältöjä ja ratkaisuja.
03 / 06

AI varmistaa tehokkuuden

AI on mukana prosesseissa, mutta teemme sisällöt aina ihmiseltä ihmiselle. Varmistamme, että markkinoinnissa näkyy ja tuntuu teidän asiantuntijuus ja näkemys – ei tekoälyn.
04 / 06

Kokonaiskuvan näkeminen

Markkinointi ei ratkaise kaikkea, mutta se voi vauhdittaa oikeita asioita. Autamme näkemään, missä suurimmat mahdollisuudet ovat ja miten markkinointi valjastetaan niiden kasvattamiseen.
05 / 06

Yrittäjämäinen tapa toimia

Sinulla ei tarvitse olla meille valmiita vastauksia. Otamme vastuuta, ehdotamme ja viemme asioita eteenpäin.
06 / 06

Selkeä yhteistyön malli

Parhaat tulokset syntyvät, kun yhteistyö on avointa, suoraa ja mutkatonta. Silloin päätökset syntyvät helpommin, suunta pysyy kirkkaana ja töitä on mukava tehdä.

Seuraava askel on keskustelu.

Jutellaan. Katsotaan yhdessä, voimmeko aidosti auttaa liiketoimintaanne eteenpäin.