Ilman analytiikkaa digitaalinen markkinointisi on kuin suunnistaisit ilman kompassia. Kun verkkosivustosi analytiikka toimii oikealla tavalla, markkinoinnin päätökset ja suunta perustuvat varmaan tietoon. Tiedät, mitä verkkosivuillasi tapahtuu ja mistä kanavista liikennettä kannattaa hankkia.
Web-analytiikka on alkumetreiltä asti mukana jokaisessa asiakkuudessamme huolimatta siitä, kuinka laajalle yhteistyö yltää. Analytiikan avulla markkinointibudjetti pystytään käyttämään mahdollisimman tehokkaasti, mikä luonnollisesti myös maksimoi saavutettavat hyödyt.
Läpinäkyvyys on tärkeä osa tekemistämme. Palavereissa käymme yhdessä läpi tehdyt toimenpiteet ja tuomme esiin seuraavat kehitysehdotukset. Operoimme aina asiakkaidemme tileiltä, jolloin datan omistajuus pysyy asiakkaillamme. Mainonnan tulokset näkyvät aina asiakkaillemme räätälöidyltä reaaliaikaiselta dashboardilta.
Tärkeä osa mainonnan toteuttamisen rutiinejamme on testaaminen, joka tuottaa aina uusia oivalluksia sekä tuloksia asiakkaillemme. Tätä kautta mainonnasta saadaan koko ajan entistä toimivampaa ja se kehittyy tavoitteellisesti haluttuun suuntaan.
Web-analytiikkaa keräävä Google Universal Analytics eli tutummin Google Analytics on jäämässä historiaan, sillä se ei käsittele dataa enää 1.7.2023
Lue lisääJos web-analytiikka kuulostaa omaan korvaasi vaikealta, lue tästä mahdollisimman yksinkertainen kuvaus siitä, mitä se on ja miksi siihen kannattaa
Lue lisääLue, mitä sinun tarvitsee tietää evästeistä ja käyttäjien suostumuksen pyytämisestä niiden käyttöön.
Lue lisääWeb-analytiikan avulla voidaan seurata erilaisia tapahtumia verkkosivuilla ja tehdä johtopäätöksiä niistä. Web-analytiikasta nähdään myös, miten muiden markkinointitoimenpiteiden ja verkkosivujen kokonaisuus toimii.
Kun web-analytiikka hyödynnetään oikein markkinoinnissa, se tuottaa tarkkaa dataa markkinointitoimenpiteiden toimivuudesta ja ymmärrystä markkinoinnin kokonaisuudesta. Mitä tarkemmin ja luotettavammin tuloksia pystytään erittelemään, sitä varmemmin niistä voidaan tehdä oikeita johtopäätöksiä. Näin datan perusteella pystytään mittaamaan luotettavasti markkinoinnin tehokkuutta, helpottamaan sen budjetointia ja kehittämään markkinointia haluttuun suuntaan.
Ammattilaisen tekemänä web-analytiikka pystytään rakentamaan niin, että se mahdollistaa digitaalisten markkinointitoimenpiteidesi johdonmukaisen ja luotettavan seuraamisen. Näin tiedät aina, mitä tuloksia milläkin toimenpiteellä on saatu aikaan.
niin hoidetaan verkkokauppasi analytiikka-asiat kuntoon!